tiistai 12. marraskuuta 2013

Ja nyt taas tökkii


Tänään ja eilen kirjastolla... Keskittyminen ei onnistunut niin millään. Luin jotain todella "kiinnostavia" tekstejä netistä kuinka peliteollisuus on muuttanut suomen ja muuta mielenkiintoista. Mitähän nyt oikein tapahtui kun ei enää suju. Pari päivää sitten lähetin kirjallista osaa ympäriinsä ja nyt kokeellinen osio tökkii ja pahasti. kaipa tässä olisi pitänyt ajatella välillä jotain muuta. Kokeilen viikonloppuna uudelleen paremmalla fiiliksellä.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Ja taas lähtee!

Loppukiri vaan kiihtyy. Viimeaikoina olen ollut kirjastossa sitten yhä vain useammin. Olisiko viime viikolla tullut 15 tuntia kasaan. No jokatapauksessa työ lähti tänään kaikille mahdollisille tahoille ihmeteltäväksi ja korjailtavaksi. Nyt olen tekemässä kokeellista osiota. Siihen ei oikein saisi tuhlata aikaa tätä kuuta pidemmälle, mutta... Katsotaan. Jos vauhti pysyy samana, sen pitäisi onnistua.

Vilkaisin Hikipedian määritelmää Pro Gradusta ihan mielenkiinnosta
http://hiki.pedia.ws/wiki/Pro_gradu oli kyllä välillä ihan tippa linssissä nauramisesta.

Paras lause oli ehkäpä tämä:
"Yliopiston kannanoton mukaan Pro Gradussa mitataan opiskelijan tieteellistä kypsyyttä, käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tässä mitataan kuinka kypsynyt opiskelija on tieteeseen."

tiistai 29. lokakuuta 2013

Loppuviilausta!

Hei vaan!

Olen ollut iltaisin kirjastossa 8 tuntia viikossa, sekä kotona tunteja sen mitä siellä nyt pystyy keskittymään. Materiaalia on nyt kertynyt 55 lähteen ja 59 sivun verran. Nyt on menossa kirjallisen työn loppukiri. Eli käyn läpi kappale kappaleelta työtäni, enkä katso enää lisämateriaalia. Sanoisin, että tämä alkaa olemaan tässä ja lähetän työn ohjaajille yliopistolla ja työpaikalla, sekä vielä yhdelle ystävälle. :)

Mutta jotta en hyppisi vielä onnesta, on vielä kokeellinen osio tekemättä. Siitä on vasta ~10 sivua tehtynä. Jos oikein tsemppaan saan sen ensi kuun aikana tehtyä. Nyt vaan vauhti päälle. ;)

tiistai 3. syyskuuta 2013

Itsesyytöksiä

Kun tein kokeita lopputyöhöni liittyen, etsin tietoa aiheesta innolla ja materiaalia kertyikin mukavasti. Keräsin ne kansioon (koneelle & fyysisesti) ja tein niihin pienet tiivistelmät aiheesta post-it-lapuille. Nyt kun käyn artikkeleita läpi perusteellisemmin, tajuan kuinka ulkona olenkaan ollut koko aiheesta silloin. Olen jättänyt huomioimatta paljon tärkeitä seikkoja. Yliviivaustussia on sellaisten asioiden vieressä, millä oikeasti on merkitystä, enkä usko edes lukeneeni artikkelia kokonaan. Huoh. Miksen käynyt niitä läpi tarkemmin tai kirjoittanut lukemaani ylös jo silloin. Olisi pitänyt!

Syynä siihen on se, että kokonaisuus oli silloin aivan hukassa. Oppimistekniikkani on sellainen (kuten varmaan monella muullakin), että ensin opettelen aina vain ihan perusasiat. Ns. luurangon koko alueelta ja alan keräämään lihaa siihen ympärille. Tässä tapauksessa kyse on sisällysluettelosta, johon olen kerännyt lukemani mukaan tiedon aina kyseisen aiheen alle. En pidä kuitenkaan etenemisestä suoraviivaisesti alueen alusta loppuun, vaan kun jokin alkaa tökkimään, jätän sen sivuun hetkeksi, siirryn seuraavaan ja palaan myöhemmin kyseiseen kohtaan. Nyt kun en ole alussa ymmärtänyt rajata työtäni oikeassa kohdassa, vaan lukenut materiaalia hyvin laajalti, olen järkytystilassa jättänyt työni hautumaan liian pitkäksi aikaa.

Löysin yhtenä päivänä melko uuden väitöskirjan, jossa oli yksi osa käsitelynä työni minulle vaikeinta aluetta. Siinä oli tiivistettynä lueteltu kaikki ne aiheet, joita olen itsekin käynyt läpi. Käytän nyt tätä kappaletta ohjenuoranani eteenpäin, jotta muistan käydä kaikki oleelliset asiat läpi, ENKÄ lisäile enää mitään ylimääräistä. Kyseinen väitöskirja on oikea lottovoitto. Taas pieni kannustin tähän hommaan. (Vaikka tämä olisi saanut tulla eteeni jo ajat sitten)

Olen nyt sivulla 44, useiden lisättyjen kuvien, taulukoiden ja yhden hyvän artikkelin läpikäyneenä. Sitten vain seuraava otsikon alle keräämään sitä lihaa. :)

lauantai 31. elokuuta 2013

Artikkelien kimppuun!

Suorastaan pakotin itseni avaamaan artikkelikansion viime torstaina. Otin mielestäni tärkeimmän esille ja aloin silmäillä sitä. Tämän jälkeen havahduin, että tulin kirjoittaneeksi 1,5 sivua (sisältäen kuvat) aiheesta. Oikein hyvä päivä siis!

Olen nyt puolivälissä sivua 41. Vielä on käytävä loput artikkelit läpi, lopetuskappale, tiivistelmä ja sitten koko kirjallisen työn loppuviilaus.

tiistai 27. elokuuta 2013

I'm back!

Kuten voitte huomata armaat lukijani, niin 20 viikkoa meni jo. Aikaraja tuli ja minä en saanut rivin riviä kasaan. Aihe alkaa jo olemaan niin vastenmielinen, ettei artikkelimateriaalia viitsisi avata lainkaan. Aloitinkin yksinkertaisista asioista. Viilasin kuntoon aikaisempia kirjoitettuja osia ja kirjoitin puhdasta kirjatekstiä esim. laiteteoriaa jne. Palaan artikkeleihin taas pikkuhiljaa. Ne vaan olisivat tärkeimpiä käsiteltäviä työni kannalta.

Olen nyt sivulla 40, eli sivuja on tullut 5 lisää ohjaajan lukeman version jälkeen.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Välillä sitä matematiikkaa

Minulla on tosiaan vielä yksi matikan tentti tekemättä. Kävin sitä yrittämässä maaliskuussa, mutta pieleen meni, sillä olin sairaana sitä ennen. Positiivista siinä tentissä oli kuitenkin se, että ensimmäinen ja ainoa tehtävä jonka tein oli mennyt oikein. Että nyt vain opettelemaan ne viisi muuta kysymystä. :D Uusinta on 19.6 ja seuraavaa saakin odottaa elokuuhun. Tänään sitten aloitan tenttiin opiskelun.

Teen töissä tällähetkellä tuurauksia omien töiden lisäksi, niin olen ollut aivan poikki töiden jälkeen. Useampia projekteja on lähiaikoina tulossa ja vanhoja lopetettavana, joten Gradu ei kyllä ole yhtään edistynyt. Nyt parin viikon graduhuilin jälkeen on otettava taas härkää sarvista.

Ulkona on kaunis aurinkoinen ilma. En kuitenkaan kuvailisi itseäni kesäihmiseksi. Valo saa minut keväisin kyllä liikkeelle, mutta kesäisin ihailen auringon paistetta mieluummin poissa suorasta valosta. Auringossa oleilusta tulee huono olo ja palan helposti. Olen mieluummin varjossa, verhoudun vaatteisiin, puuhailen jotain tai uin. Lenkilläkin käyn vasta illalla kun on viileää. Tällaisia asioita ei oikein voi sanoa missään ääneen, sillä suurin osa tutuistani on kesäihmisiä. Talvella minulla on hyvä olla ja se on juuri sitä aikaa kun useimmat valittavat kylmyyttä. Yleisesti ottaen en puhu koskaan säästä, koska se ei vaikuta minuun niin vahvasti.

Siispä sisällä tai varjossa terassilla matikan tenttiin lukeminen ei ole minulle tuskaa. Se on minulle ihan okei. Tuntuu siltä, että muut näkevät siitä enemmän vaivaa. :) Ihmiset ovat erilaisia ja minä olen tämmöinen, kuumuuden välttäjä.