perjantai 26. huhtikuuta 2013

Väsymys

Eilinen meni aivan penkin alle. Töiden jälkeen kirjastolle neljäksi. Kaikki ihan niinkuin ennenkin, olin vain väsyneempi kuin yleensä. Jo heti alusta oli todella vaikeaa löytää motivaatiota ja kokoajan katselin kelloa. Jos olisin ollut kotona, en olisi tehnyt sitäkään vähää, mitä sain siellä aikaiseksi. Väkisin pidin itseni penkissä seitsemään saakka ja materiaalia työstäen. Ja kun pääsin kotiin harmi ja väsymys sai jo kyyneleet silmiin. "Taas tässä käy näin, miksei tää onnistu" Mieleeni tuli tuntemukset viime syksyltä. Silloin tein gradua niin tiiviisti töiden ohessa, etten enää jaksanut. Vatsa oireili. Oli siis rauhoituttava.

Avomies ei ole loppuviikkoon kotona, niin päätin itsekseni katsella jonkin hyvän elokuvan jotta tulisi parempi mieli. Se ehkä vähän auttoi, mutta tänään taas on ollut tuntemukset laidasta laitaan. Huomenna olisi taas kirjastopäivä klo 10-15. Yritän saada itseeni siihen mennessä stemppiä, jotta pääsen tästä kurjasta eroon.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Eteenpäin!

Heräsin aamulla puoli viisi, enkä saanut unta. Harkitsin puoli kuuden maissa töihin lähtöä, mutta sitten jotenkin sain unen päästä kiinni. No sitten siitä herätessänihän olin aivan sekaisin mikä päivä oli jne. Töiden jälkeen päätin herättää itseni pyöräilemällä 6 km kirjastoon. Se kyllä vihdoin virkisti ja sain neljässä tunnissa aikaiseksi 1,5 sivua tekstiä. Ei nuo sivumäärät kauhean suuria ole ja se onkin sellaista hieman muokattua tekstiä. Lukemista ja etsimistä suurin osa ajasta. Mutta eteenpäin mennään ja se on pääasia! :D