maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tomaatitta


Käytin Pomorodo-tekniikkaa viime syksynä gradun teossa, kun oli vaikeuksia keskittyä. Siinä käytetään keittiössä yleistä ajastinta, ns. munankeittokelloa tai nettisovellusta, jota itse käytin. Pomorodo on italiaa ja tarkoittaa tomaattia, joka taas tulee tomaatin muotoisesta ajastimesta. Ajastimesta otetaan aika (25 min) ja tehdään intensiivisesti 25 minuuttia töitä ja kun kello soi, saa pitää 5 minuutin tauon. Kellon taas soidessa tehdään seuraava 25 minuuttinen. Näitä työskentelyvälejä kutsutaan tomaateiksi ja hyvä olisi tehdä esimerkiksi neljä tomaattia peräkkäin ennenkuin pitää pidemmän tauon. Lyhyt 5 minuutin tauko on juuri sopiva tomaattien välille, ettei keksi mitään pidempiaikaista tekemistä.

Tuo tekniikka sopi minulle, mutta huomasin työskentelyaikani olevan hieman pidempi. Työni keskeytyi aina kun tomaatti oli kulunut. Voihan aikaa tietysti muuttaa mielensä mukaan, mutta työskentelytapani tulee luonnostaan hyvin samalla kaavalla. Keskityn yleensä puolen tuntia tai 40 minuuttia kerrallaan, sitten havahdun ajatuksistani tekemään jotain muuta, pidän tauon (5-10 min) ja jatkan työn parissa. Jaksan hyvin nykyään tuon neljä tuntia eli 7-8 tomaattia, mutta se vaati paljon totuttelua. Alussa 25 minuuttiakin tuntui todella vaikealta. Tomaattini onkin nykyään oikeastaan kirjastossa vietetty aika. :)

Meillä ajastimena toimii tällainen :D

Tässä vielä linkki hyvään tomaattisovellukseen http://mytomatoes.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti